Tänään lauantain kunniaksi kirjoitellaan ilmiöstä nimeltä IKEA-ilmiö. Eikös lauantai olekin se päivä, kun sinäkin ilmiölle nimensä antaneessa lifestyle-kompleksissa käyt?
Mistä ilmiössä on kyse?
Saavut kotiin, avaat suuren ruskean pahvilaatikon, tutkit kulmikkaita osia, jälleen uutta kuusiokoloavainta, ruuveja ja käyttöohjepaperia. Mielessäsi vilisee riemun, epätoivon ja rahantuhlauksen virittämiä ajatuksia. Olet ajat sitten jo päättänyt, mitä tapahtuu vanhoille huonekaluille ja mihin uusi sijoitetaan. Käytät kaikkea puolen ja viiden tunnin väliltä ähertämiseen, osien pyörittelyyn ja erilaisiin tuntemuksiin. Kas vihdoin: kaapistosi on valmis!
Mutta nyt ovikello soi. Sieltä saapuu ystäväsi, joka katsoo kaapistoasi ja kertoo miettineensä juuri viimeisen viikon, pitäisikö hänen ostaa samanlainen. Hän on tutkinut sitä tarkkaan yrityksen nettisivuilla, hän tietää mitat, arvioidun kokoamisajan ja …hinnan (verkkokaupassa tuote maksaa 94,90 ilman toimituskuluja). Nyt ystäväsi tekee sinulle tarjouksen: hän käy nopeasti lähimmällä automaatilla ja reiluna tyyppinä vaivanpalkasta maksaa sinulle pyöreän satasen. Satasen?
Satasen?
Satasen?!
Olet aivan ällikällä lyöty. Kaapisto ehkä maksoi irto-osina 5,10 € tarjottua vähemmän, mutta nythän se on paljon satasta arvokkaampi. Käytit siihen työtä, pohdintaa ja no, nyt se on kokonainen. Ja hieno. Ehkä hienompi kuin moni muu osaisi kootakaan. Vähintään yhtä hieno kuin kuvastossa. Ja miten hyvin se sopii tällaiseen sisustukseen.
Et enää tiedä, mitä tehdä. Ystäväsi tarjous loukkaa sinua, mutta toisaalta et halua pilata ystävyyttäsi kaapiston takia. Ehkä myyt kaapiston tarjotulla hintaa, toteat karvaan pettymyksen ja lupaat ottaa asian esiin heti, jos ystäväsi tekee ikinä vääryyttä sinua kohtaan. Sitten haet uuden kaapiston ja päätät olla päästämättä enää ketään kotiisi, jottei uusia, työtäsi herjaavia tarjouksia tulisi.
Miksi kaikki tämä tapahtui?
Edellä kuvattu tarina pyrki kertomaan sen yhtäkkisen arvonluonnin, joka tapahtuu, kun ihminen tekee jotain jopa suhteellisen amatöörimäistä. Tämä ilmiö on nimeltään IKEA-ilmiö, koska huonekalukompleksin koko ansaintalogiikka toimii osien myyntiin ja yksittäisiä osia suurempien mielikuvien luontiin. Vaikkei lopputulos olisi mitenkään huippuhieno, saattaa sen tekijä arvottaa teosta paljon. Ilmiössä ei mietitä pelkästään kulunutta aikaa eli tuntihintaa, vaan jotain erityistä arvoa syntyy tuotteelle, joka on itse tehty. Olet valmis pyytämään valmiista tuotteesta paljon enemmän rahaa kuin siihen käytetyistä materiaaleista.
Itse tehdyn lisäksi, jonkun tosi läheisen tekele voi aiheuttaa saman. Helppo esimerkki on oman lapsesi käsityökerhossa savesta muovailema savitaulu, jonka saat isän- tai äitienpäivälahjaksi. Nyt se laitetaan olohuoneen seinälle Heljä Liukko-Sundströmin keramiikkataulujen väliin vain, koska se on lapsesi tekemä. Ottaisitko seinälle teidän taloyhtiön asukkaiden lasten tekemiä tauluja? Tai muiden käsityökerholaisten? Tuskin, elleivät he olisi sinulle erityisen läheisiä.
Ilmiön syyksi on pyritty selittämään erilaisia tekijöitä kuten:
- positiivisia tunteita (esim. oman kompetenssin arvoa), jotka tulevat tehtävän suorittamisesta loppuun
- keskittymistä tekeleen positiivisiin ominaisuuksiin
- vaivannäön ja tykästymisen välistä suhdetta (behavioraleconomics.com 2018).
Saiko tämä juttu sinut inspiroitumaan uusista huonekaluostoksista? Tai ilmoittautumaan käsityökurssille? Entä haluatko lukea lisää?
Tutustu ilmiön alkuperäiseen tutkimukseen: Norton, M. I., Mochon, D., & Ariely, D. 2012. The IKEA effect: When labor leads to love. Journal of Consumer Psychology, 22, 453-460.